Teksti ja kuvat: Emilia Carlsson
Vuosittain järjestettävän Suomen Palveluskoiraliiton järjestämään pelastuskoirien joukkuekatselmukseen kutsutaan mukaan myös yksi joukkue pelastuskoiraliiton puolelta. Kutsuun vastasi tietenkin myöntyvästi ESPY, ja kun tänä vuonna järjestelyistä vastasi HEPeKo (Helsingin etsintä ja pelastuskoirat), tiedossa oli, ettei kovin kauas kotikonnuilta olisi tarve lähteä. Tällaisen tapahtuman konsepti oli minulle jokseenkin tuttu, sillä olin aikaisemmin osallistunut ryhmänjohtajana ja kartturina oman liittomme vastaavan ryhmäkatselmukseen. Joukkuekatselmus olisi kuitenkin kuulemani perusteella astetta rankempi tapahtuma, ja kun halukkaita pyydettiin mukaan nostin varovaisen innokkaana käden, kun tuntui että voisimme Hipan kanssa uskaltaa osallistua. Loppujen lopuksi saimme varsin rautaisen joukkueen koottua, kun meidän lisäksi kisaan mukaan lähti Kona ja Marjo sekä Päivi ja Velho. Joukkueen rotuvalinta oli selkeä, sillä kaikki koirat ovat käyttölinjaisia labradorinnoutaja. Hippa ja Kona ovat vielä uransa alussa, kun taas kokemusta joukkueessamme edusti melkein kaiken nähnyt ja kokenut Velho. Tätä noutajalaumaa lähti ryhmänjohtajana luotsaamaan Kalle.
Tapahtuman luonteeseen kuuluu, ettei ennakkotietoja juuri heru, joten ennen tapahtumaa sai ainoastaan varustelistan ja tapaamispaikan tietoonsa. Tänä vuonna mm makuupussi, makuualusta sekä isot jätesäkit aiheuttivat jonkinlaista etukäteisspekulaatiota tapahtuman kulusta. Tapahtumaa edeltävä viikko meni normaalitouhujen ohessa hiukan jännittäen, mutta onneksi kokeneemmat kaverit kannustivat ja loivat uskoa, että kannattaa lähteä mukaan ja että menee hyvin.
Ensimmäinen tapaamispaikka oli Herttoniemen rauniorata, josta alkumuodollisuksien jälkeen siirryttiin kohti Sipoonkorpea. Mukana kannettavaksi määrätyt tavarat ja koirat piti ottaa autosta, ja tämän jälkeen autojen avaimet luovutettiin järjestäjille. Illan pimeä laskeutui, ja ryhmänjohtajat kutsuttiin koolle. Ensimmäinen tehtävä oli yösuunnistus. Kartalta löytyi sekä kylmiä rasteja (puhtaita suunnistusrasteja, joiden koodeista sai pisteitä) että miehitettyjä tehtävärasteja. Rastit sai kiertää vapaavalinnaisessa järjestyksessä ja nopean reitinsuunnittelun jälkeen lähdimme Kallen johdolla liikkeelle. Edessä oli mäkiä, jyrkänteitä ja kaikkea muuta kivaa, mutta sää suosi, ja tehtävärasteilla annettiin esimerkiksi ensiapua ja etsittiin esineitä. Heti tämän ensimmäisen tehtävän aikana koin varmaan itse suurimmat ahdistukseni kisan aikana, kun ei aina meinannut päästä pusikoista läpi, ja jokusen kerran pyllähdin maahan liukastuessani puun juureen. Joka kerta noustiin kuitenkin ylös matkaa jatkamaan (myönnettäköön, että pari kertaa muutaman kirosanan saattelemana).
Noin klo 02 palasimme lähtöpaikalle, ja viimeisenä tehtävänä oli pystyttää yön majoitus, eli puolijoukkueteltta. Se sujui vahvasti partiotaustaiselta joukkueeltamme nopeasti. Keskimääräistä pidemmän ja tapahtumarikkaamman iltalenkin jälkeen myös koirat rauhoittuvat saman tien unille, kun pääsimme telttaan. Herätysaikaa ei annettu, mutta ennakoitavissa oli, ettei pitkään nukuta. Arvaten klo 05 kajahtikin hälytyshuuto, ja ryhmänjohtajalla oli 5 min aikaa ilmoittautua johtoon. Pirteä koira heilutti heti häntäänsä vieressäni, mutta ohjaajan kesti hiukan pidempään saada silmät auki.
Ensimmäinen tehtävärasti alkoikin heti kuuden jälkeen, mutta itselläni oli onni saada sulkea silmäni autossa vielä hetken, sillä aikaa kun joukkueemme jälkiekspertti Kona kävi suorittamassa jälkirastin. Tämän jälkeen tehtäviä olikin koko päivän ajan, ja joukkueen osaamista koeteltiin monella tapaa. Auton avaimet oli onneksi palautettu, joten liikuimme rastivälit autoilla. Etsittävinä alueina oli Helsingin Energian tunnelisto, taajamametsä, iso metsäalue, jossa vilisi suunnistajia sekä varikkoalue. Lisäksi testattiin yhden koiran ja ryhmänjohtajan ketteryyttä seikkailupuisto Korkeessa. Etsintätehtävillä kehittyi nopeasti rutiini jakaa alueet kahteen osaan, joista toiselle lähti kaksi parhaiten toisensa tuntevaa koiraa tekemään yhteishakua ja toiselle ryhmänjohtaja ja kolmas koirakko. Ennakkoon ei tiedetty montako tehtävää päivän aikana tulisi vastaan, vaan aina suoritetun tehtävän jälkeen saatiin osoite ja saapumisaika seuraavalle rastille. Joskus kuuden jälkeen pääsimme ruokarastille ja tämän jälkeen ilmoitettiin, että olisi aika siirtyä majoitukseen. Mutta eipä tässä vielä kaikki: samalla kerrottiin, että seuraava tehtävä olisi Itäkeskuksessa jo neljän jälkeen seuraavana yönä. Olimme teltassa makuupusseissa joskus 20-21 aikaan, ja herätys viritettiin klo 03. Pienen jälkipuinnin vaiettua teltta hiljeni, ja odotettiin seuraavaa päivää.
Öisessä Itäkeskuksessa koiran tehtävänä oli etsiä kauppakeskuksen toinen kerros, kun ohjaaja ja ryhmänjohtaja saivat liikkua vain kerrosta alempana. Olimme Hipan kanssa ensimmäisenä suoritusvuorossa, mutta en saanut koiraa etenemään riittävästi ilman hajua ja omaa tukeani, joten vaihdettiin koiraa kokeneempaan kaveriin. Tämä oli ehkä haastavimpia tehtäviä koko kisan aikana, mutta onneksi joukkueessamme oli Velho, joka osasi tämän(kin). Yksi ukko löytyi aivan käytävän toisesta päästä hienon tsempin päätteeksi 😊
Itäkeskuksesta suunnattiin jo tutuksi tulleelle 24h Shellille aamupalalle, sillä seuraava rasti olisi vasta klo 09. Ehdimme myös ottaa muutaman tunnin unet Prisman parkkihallissa ennen tätä rastia, jolla vedenpuhdistamon tunnelisto piti tutkia. Päivän aikana tuli vielä eteen tottelevaisuusrasti kansalaistorilla sekä etsinnät raunioilla ja rakennustyömaalla. Jännäksi kisan teki se, että ryhmänjohtajan jättäessä loppuraporttinsa tehtävänantajlle, siitä vain kiitettiin eikä millään tavalla kommentoitu tehtävän suorittamista. Ei siis tiedetty miten rastit olivat menneet, saati oliko kaikki oleellinen alueiltamme löytynyt. Kun ei myöskään tiennyt muiden ryhmien suoriutumisesta mitään, oli mahdotonta tietää, vedimmekö me hyvin vai huonosti muihin joukkueisiin verrattuna. Kyseessä oli kisa, mutta tärkeämpää meille oli oma fiilis ja kokemuksen hakeminen itsellemme ja koirillemme.
Lopulta kisa tuli sunnuntai-iltapäivänä päätökseensä, ja palkintojenjakoa odotellessa uskalsin kuitenkin kuiskata Kallelle, etten usko meidän olevan viimeisiä. Luotin joukkueeseemme sen verran, ja koin että olimme toimineet jokseenkin järkevästi jokaisella rastilla. Lisäksi jokaisella rastilla oli maksimiaika, jota emme kertaakaan ylittäneet kiitos Kallen tarkan kellon. Maksimiajan ylittämisestä olisi tullut sakkopisteitä. Olimme myös olleet aikataulun mukaisesti ajoissa jokaisella rastilla.
Kaikki joukkueet kokoontuivat palkintojenjakoon, jossa Pirkanmaan Pelastuskoirat ja Keravan Koiraharrastajat palkittiin pronssisin ja hopeisin mitalein. Kun tuli aika julistaa voittaja, hämmästys oli aika suuri, kun voittajaksi julistettiin pelastuskoiraliiton joukkue, eli ME! Aivan kertakaikkisen loistava suoritus! Jälkeenpäin pohdimme, että avain voittoon oli tasainen suoriutuminen kaikilla rasteilla, ja koirakoiden sekä ryhmänjohtajan kyky toimia erilaisissa ympäristöissä. Kertoo tämä myös sen, että paljon tehdään oikein yhdistyksessämme. Hyvä ESPY!
Huh, olipahan viikonloppu. Kisan rankkuutta kuvaa hyvin kerrytetyt kilometrit. Perjantaiyön metsäretki oli pituudeltaan noin 17km ja lauantain aikana kilometrejä kertyi noin 20. Tämä yhdistettynä univelkaan koettelee jo kunnolla kestävyyttä. Takataskuun joukkuekatselmuksesta jäi roppakaupalla kokemusta sekä itselle että koiralle. Vaikka Hipan kanssa osaamme jo melko paljon, oli hyvä löytää useampia asioita, joita vielä voi treenata, ja osata jatkossa entistä paremmin. Viikonloppu kasvatti myös luottoa omaan ja koiran toimintakykyyn myös pitkän rasituksen jälkeen, ja näki sen, miten kisan rasitus vaikutti oman koiran toimintaan. Lopuksi vielä kiitos kaikille tapahtuman järjestäjille sekä varsinkin omalle joukkueelle. Oli todellinen ilo toimia osana tätä joukkuetta. Vaikka voittokin tuli, vielä tärkeämpää oli mahtava yhdessä tekemisen meininki 😊