Pelastuskoirakon, koiran ja ohjaajan, pitää hallita monta asiaa. Koirakon pitää pystyä etsimään kadonnutta henkilöä maa- sekä ilmavainuisesti monenlaisessa ympäristössä, kaikissa olosuhteissa, kaikkina vuorokauden aikoina ja erilaisissa häiriöissä. Pelastuskoira ei saa olla aggressiivinen ihmisille eikä muille eläimille, ja sen tulee ole omistajansa hallinnassa. Koiran pitää olla hyväkuntoinen, terve ja ennen kaikkea motivoitunut. Myös koiran ohjaajalle on paljon vaatimuksia. Ohjaajan tulee osata suunnistaa, olla riittävän hyvä kunto ja terveys, sekä motivaatio ja pitkäjännitteisyys koiran kouluttamiseen.
Yhdistyksessämme voi myös ”vain harrastaa”, eli voi osallistua koulutuksiin, vaikka ei jostain syystä aio hakeutua hälyryhmään ja vaikkei tavoitteena ole pelastuskoiran koulutus vaan mukava yhteinen harrastus koiran kanssa. Koulutushetki oman koiran kanssa on lyhyt ja koirat odottavat vuoroaan yleensä omassa autossa. Koiranohjaajat toimivat muiden koirille maalimiehinä ja koko illaksi riittää varmasti puuhaa. Harjoituksissa vierähtääkin useimmiten helposti 3–4 tuntia! Usein oppii yhtä paljon muiden tekemisestä, kuin omasta.
Saadakseen kausikoulutuspaikan ESPYN kausikoulutukseen jäsenien tulee kerätä 4 aktiivisuuspistettä kalenterivuoden aikana. Pisteitä saa muun muassa osallistumalla pelastuskoirakokeiden tai hälytreenien järjestelyihin, erilaisista vastuutehtävistä, artikkeleiden kirjoittamisesta ym. tehtävistä. Osallistumalla eri tapahtumiin oppii myös muiden tekemisestä ja luo laajemmin kontakteja yhdistyksen sisällä.
Haku
Hakukoira etsii ihmistä ilmavainuisesti ja on yleensä etsintäalueella vapaana, joten koiran hallinta on tärkeää. Harjoitukset pidetään eri puolilla pääkaupunkiseutua ja harjoituksiin kuljetaan omalla autolla. Koiralle opetetaan mm ohjattu liikkuminen etsintäalueella, reagointi maalimieheen, perille tarkennus ja ilmaisu. Koiranohjaaja oppii tekemään etsintäsuunnitelmia erilaisiin maastoihin ja sääolosuhteisiin, lukemaan koiran reaktiota ja suunnistamaan alueella. Harjoittelemme joka säällä ja myös pimeässä. Harjoittelemme erilaisissa olosuhteissa ja ympäristöissä. Useimmiten harjoitukset ovat metsässä, mutta välillä myös taajamassa ja pihapiireissä. Taajamassa ja turvallisuuden muuten niin vaatiessa koiramme etsivät kytkettynä.
Jälki
Jälkikoira etsii ihmisen seuraamalla tämän hajujälkeä maassa. Harjoituksissa henkilö on kulkenut maastossa sovitun reitin jättäen jäljelle esineitä, jotka koira osoittaa ohjaajalleen. Koira opetetaan reagoimaan ja seuraamaan erilaisia ja eri ikäisiä jälkiä erilaisilla alustoilla ja osittamaan jäljentekijän esineet. Jälkiharjoittelu on monipuolista koska harjoiteltavana on eri ikäiset jäljet, eri henkilöiden tekemät jäljet, sekä harhajäljistä ja häiriötekijöistä suoriutuminen. Jälkiharjoituksissa menee helposti useita tunteja ja joskus jäljentekijän täytyy käydä kävelemässä jäljet vaikkapa jo treenejä edeltävänä päivänä tai useita tunteja aikaisemmin.
Rauniot
Yhdistyksellämme on käytössä rauniorata. Rata on rakennettu niin että siellä voi harjoitella erilaisissa sortumatyypeissä. Raunioilla koira etsii ihmisiä ilmavainulla, hajut liikkuvatkin raunioilla eri tavalla kuin maastossa ja koira oppiikin tarkentamaan hajun lähdettä huolellisesti. Rauniolla voi olla vaarallistakin, pinnat voi olla liukkaita ja on esimerkiksi putoamisvaaroja. Ohjaajalla on raunioharjoituksissa aina kypärä, suojakäsineet, pitkät hihat ja lahkeet sekä turvajalkineet. Koira työskentelee ”nakuna”, ilman pantaa ja valjaita, jotta se ei jää kiinni ja vahingoita itseään. Raunioilla koira oppii olemaan huomioimatta erilaisia häiriöitä, kuten työskenteleviä ihmisiä, ääniä, sekä häiriöksi piilotettua ruokaa ja vaatteita. Raunioharjoituksissa maalimiehet saavat (joutuvat) ryömimään ahtaisiin ja likaisiin paikkoihin piiloon ja raunioradan hämähäkit, vaskitsat ja käärmeet tulevat varmasti kauden aikana tutuksi.
Hallinta
Järjestämme tarpeen ja resurssien mukaan erilaisia hallintakursseja. Pelastuskoiralla ei tarvitse olla kilpailutason tottelevaisuutta, mutta vahva luoksetulo, pysähtyminen, seuraaminen ja paikallaolo on tarpeen ja näiden täytyy onnistua tilanteessa kuin tilanteessa. Haluamme myös, että koirat suhtautuvat rauhallisesti muihin koiriin, eläimiin ja ihmisiin yleensäkin.