USAR K9

Historian havinaa

Olemme kouluttaneet rauniokoirakoita vuodesta 1982 kunnan väestönsuojelun tarpeisiin. Aikanaan oli vielä käytössä koiravero ja koira vapautettiin verosta, mikäli se oli suorittanut vähintään raunio peruskokeen ja koirasta oli tehty luovutussopimus poikkeusolojen väestönsuojeluun. Koirien sijoittaminen väestönsuojeluun lopetettiin tarpeettomana vuosia sitten, kun Espoon kaupunki totesi ettei koirakoille ole tarvetta.  Espyssä jatkoimme kuitenkin aktiivisesti koirakoiden kouluttamista raunio- ja sortumaolosuhteisiin ja muutama meidän jäsenistämme oli myös mukana kansainvälisessä rauniopelastusmuodostelmassa. 

Nykytilanne 

Nykyisen turvallisuustilanteen takia on uudelleen havaittu tarve pelastuskoirille. Tällä hetkellä teemme yhteistyötä Länsi-Uudenmaan pelastustoimen kanssa. Olemme perustaneet erillisen, vaativampiin tehtäviin koulutetun ja varustetun rauniokoirakkoryhmän, USAR K9 Länsi-Uusimaa (Urban Search And Rescue,) käytettäväksi pelastustoimen apuna mahdollisissa raunio- tai sortumaonnettomuuksissa. Rauniotehtävillä toimimme suoraan pelastustoimen alla. Vaatimukset tähän ryhmään on ollut kiinnostus ja kokemus rauniokoiran kouluttamisesta ja toive vähintään raunio peruskokeen suorittamisesta. Jotta voi osallistua peto tarkastukseen tulee koiran olla suorittanut hyväksytysti raunioilla Suomen Pelastuskoiraliiton loppukokeen tai Virta tarkastuksen.

Meillä on käytössä Espoon Oittaalla sijaitseva rauniorata missä voimme kouluttaa koirakoita raunio- ja sortumaetsintään. Rataa täytyy kehittää ja parantaa jatkuvasti, mikä vaatii rahallisiakin resursseja. Tähän tarkoitukseen haemme jatkuvasti yhteistyökumppaneita.