Ensimmäinen kausi ESPYn toiminnassa… mutta ei viimeinen!

Teksti: Hanna Jääskeläinen

Pimentyneessä illassa helmikuun lopulla (25.2.) joukko ihmisiä etsi hämmentyneinä reittiä Espoon keskuksen väestösuojan koulutustilaan.

Miten itse päädyin tuonne maan alle vaeltamaan; Olin viime kesänä päässyt ystävän kautta mukaan muutamiin rauniotreeneihin sekä vierailijana että tuuraamaan poissaolijoita, ja myös oman koiran rotuyhdistys järjesti lajiin tutustumiskäynnin raunioilla. Näistä treeneistä jäi kipinä siitä olisiko tästä omaksi lajiksi, ja päädyin laittamaan viestiä ESPY:lle kiinnostuksestani ja ilmoittautumaan tutustumiskurssille.

Kun ensimmäisen koulutusillan tekniset ongelmat oli ratkottu ja kuivat istumapaikat oli löydetty, käytiin Gabi Stubbin ja Päivi Ikosen johdolla reippaasti läpi perusinfoa Pelastuskoiratoiminnasta. Muutamia kysymyksiäkin yleisöstä uskallettiin ilmoille heittää – tosin kurssilla mainittuihin vaatimuksiin pelastuskoiraharrastuksen yhteistyötaidoista viitaten muiden kuin kouluttajien KVG-tyyliset kommentit olisi ehkä voinut pitää oman päänsä sisällä. 😉 

Kouluttautumassa tuntui kysymyksistä päätellen olevan ryhmä jonka perustiedot pelastuskoiraharrastuksesta olivat hyvin vaihtelevalla tasolla, mikä olikin ehkä oletus ja myös hyvä peruste sille, että asioita käytiin läpi ”nollasta lähtien”. Vaikka itselläkin oli jonkin verran pohjatietoa toiminnasta ystävän kautta, uuttakin asiaa löytyi kyllä. Esimerkkinä se lohduttava tieto että ESPY:n päätarkoitus ei ole se, että jokaisesta tulee hälykoirakko, vaan pelastuskoiratoimintaa voi ”ihan vaan harrastaa”. Sitä totuutta kuinka paljon aikaa tämä harrastus vie per treenikerta ei todellakaan kaunisteltu ja hyvä niin. Toisaalta mietin itsekseni että eiköhän tilanne monessa koiraharrastuksessa ole sama. Toki vaikkapa agilityvuoro hallissa on tiukkaan mitoitettu ajallisesti, mutta menestyäkseen lajissa pitää koirakosta riippuen tehdä asioita myös hallivuorojen ulkopuolella. 

Ensimmäisellä koulutuskerralla opimme organisaatioista joihin ESPYllä on kytköksiä, esim. Uudenmaan Pelastusliitosta ja Suomen Pelastuskoiraliitosta. Opimme myös että ESPY on Suomen suurin pelastusyhdistys 199 hengen jäsenmäärällä. Päivi ja Gabi avasivat myös Vapepan toimintaa (Espoon alueella useita eri järjestöjä mukana esim. Martat, suunnistajia, SPR jne.) ja yhteistyötä poliisin kanssa.

Toisella kerralla opetukseen kuului infoa hälytysryhmän toiminnasta sekä ESPYn lajien läpikäynti, eli rauniot, haku ja jälki. Näistä kaikista kävimme perusteita ja kokeiden sisältöä läpi. Useampikin henkilö kyseli olisiko mahdollista käydä useissa eri lajien treeneissä, mutta kokeneet opettajamme perustelivat hyvin miksi on viisasta keskittyä ainakin aluksi yhteen lajiin.  

Koronavuosi toi valitettavasti tullessaan sen, ettei tutustumiskurssin päätteeksi suunniteltua tositoimipäivää järjestetty lainkaan. Niinpä kahden teoriakerran jälkeen haettiin itselle sopivalta tuntuvaan treeniryhmään. Itselle paikka irtosi sunnuntain iltapäiväryhmään raunioille. Pelkäsin vielä paikkaa hakiessani kuinka pääsen osallistumaan, mutta jos jotain positiivista voi sanoa koronan aiheuttamasta lomautuksesta perheessä, niin auto on ollut käytettävissä paremmin koiraharrastuksiin. Pääsin siis kauden aikana tosi hyvin osallistumaan, vain muutamat treenit jäi väliin ja muutaman kerran pääsimme sitten vierailemaan toiseen raunioryhmään.

Isokokoisen ja nuoren koiran kanssa on ollut tärkeää ”saada kilometrejä” alle erilaisen perustreenin merkeissä. Treeniryhmän hyvin erilaisten koirien kanssa harjoitellessa on ollut mielenkiintoista havaita kuinka erilaisia haasteita voi olla koiran luonteesta ja koosta riippuen. Oma nuori koira on kaivannut tsemppiä ja kannustusta, tosin samalla on pitänyt ensin ohjaajan oppia, että edes muistaa/tajuaa tsempata, kannustaa ja auttaa koiraa. Esimerkkinä vaikkapa se, että meillä oli alkuun super-jännä “kanaparru”, mutta nyt sitä voi ohimennen käydä rallattelemassa… Vain ”koska mä mami osaan tän, huomaatko!!!”

Joillekin koiran koko voi aiheuttaa haastetta ja joillekin taas koiran vauhti omaan nopeuteen verrattuna. Hallinta on meillä alun jälkeen mennyt vähän takapakkia, kun koira huomasi kuinka mahtavaa on päästä raunioradalle… Tämä on ehdottomasti kehityskohde jatkossakin, ja jos pitäisi nimetä joku henkilökohtaisesti vaikea asia rauniotreeneissä se olisi balanssin löytäminen hallinnan ja koiran etsinnän kanssa.

Välillä helteisenkin kesän käännyttyä syksyyn oli aika kaivaa sade-/kura-asuja ja lämmintä vaatetta treeneihin. Pakko todeta että raunioharrastus ei todellakaan ole hienohelmojen laji. Kuraa ja likaa ja hikeä ja kypärän litistämät hiukset, kesällä sisiliskoja, hämähäkkejä ja pahimmillaan käärmeitä, tosin jälkimmäisiin en itse onneksi ole vielä törmännyt. Monesti sitä on lähtenyt ajamaan kotiin likaisena väsyneen ja onnellisen koiran kanssa. Vaikka itseäkin on väsyttänyt treenien jälkeen, on samalla ollut motivoitunut siitä, mitä uutta on taas tullut opittua. Meillä on ryhmässä mahtavat kouluttajat ja monipuoliset treenit – tylsää ei ole ollut ja loppupalavereiden keskusteluissa on löytynyt kaikille onnistumisia ja lisää harjoitusta kaipaavia asioita sekä pohdittavaa juuri siitä omasta suorituksesta.  

Kesän aikana tuli myös opittua, ettei oma koira hauku noin vaan (useampi kouluttajakin yritti!) ja niinpä loppukesästä tein päätöksen, etten edes lähde yrittämään soveltuvuuskoetta ennenkuin ilmaisu on kunnossa. Talven treenitauon aikana on tarkoitus työstää haukkumista niin, että keväällä pääsisi sitä soveltamaan ja siirtämään raunioilla ilmaisuun. Haukkuilmaisu on aiheuttanut monia keskusteluja ja mielipiteitä, mutta mielestäni on tärkeää pohtia millainen koira itsellä on, ja jos haukku ei tule helposti niin miettiä vähän, miten sitä rakentaa juuri itselle ja omalle koiralle sopivalla tavalla. Ja kun omassa ryhmässä on ollut useampia meitä uusia koiranohjaajia, kouluttajat olivat ajatelleet, että ensin rakennetaan hyvää pohjaa lajiin ja saadaan niitä kilometrejä, harjoitellaan erilaisia piilotyyppejä sekä kasvatetaan koirien itsevarmuutta. Kun pohja alkaa olemaan perustettuna voi alkaa miettimään ilmaisua. 

Sunnuntaina 11.10. oli ryhmän viimeiset rauniotreenit radalla. Aurinkoisena alkanut iltapäivän keli päättyi alkuillan syksyn koleuteen. Loppupalaverissa käytiin totutusti läpi päivän treenit, mutta lisäksi tällä kertaa myös vähän meidän uusien koirakoiden kehityskaarta. Todettiin, että jokainen koirakko oli kauden aikana kehittynyt selkeästi, kukin koira erilailla; haasteita on ollut hallinnassa, itseluottamuksessa (sekä ohjaajan että koiran) ja toisaalta myös liiallisen innostuksen kanssa. Hyvin erilaisia haasteita siis! Jonkun koira on herkempi ja toisen koira kestää kovaakin ohjausta. Yhteistä oli kuitenkin että kaikki ovat kovasti ohjausta ja tsemppausta kaivanneet – niin ohjaajat kuin koiratkin! 

Ulkokauden jälkeen treenejä jatkettiin ensin rakennusetsinnällä kolmen treenikerran verran. Ensimmäisellä kerralla rakennuksilla kokemattomien koirien suurimpia haasteita, kummallisen ympäristön lisäksi, taisi olla TOSSUT! Kävelytyylit poikkesivat kovasti normaalista ja ohjaajilla oli naurussa pitelemistä. Suurin osa koirista kuitenkin unohti tossut, kun ymmärsi mitä oikein ollaan tekemässä. Hajut liikkui rakennuksessa ihan erilailla kuin raunioilla, löytyi niin pimeitä kummallisia käytäviä kuin toimistokäytäviä ja maalimiehet saattoivat lymyillä pimeissä nurkissa, kaapeissa tai vaikka korkeilla ikkunalaudoilla.

Monipuolisen kauden päätti juuri ennen korona-tiukennusten voimaantuloa kolme treenikertaa Ruduksen turvapuistossa. Jälleen oltiin aivan uudenlaisessa ympäristössä, mutta hienosti kokemattomimmatkin taas saivat juonesta kiinni mitä viileässä ulkoilmassa puuhattiin. Taas kerran hajut liikkuivat kummallisesti, oli maalimies sitten kontissa hyllyllä tai rekka-auton alla. Mielenkiintoista on ollut läpi kauden seurata eroja kokeneiden ja kokemattomien koirien (ja ohjaajien) välillä miten hajun lähde paikallistetaan.

Tästä on hyvä jatkaa ensi kaudella. Toivottavasti saadaan jatkaa samassa treeniryhmässä, jotta kehitys jatkuu tuttujen tyyppien kanssa. Loppukauden aikana muutaman kerran maalimieheksi raahattu puolisokin on vähän päässyt touhuun mukaan ja tavoite olisi saada uusi ESPYläinen perheeseen ensi kaudelle.