Teksti: Lea Mikkola
Kuva: Timo Jyllilä
Syksyn aikana pidin hallintakurssin, jossa pääasiallisena teemana oli koesuorituksia tukevan hallinnan rakentaminen. Kurssille osallistui viisi koirakkoa, joista aktiivisesti mukana oli aina vähintään kolme. Kurssi vaatikin sitoutumista, sillä kerran viikossa tapahtuvissa koulutuksissa ei pääse kovin pitkälle, jos ei ole valmis tekemään töitä myös välipäivinä ja jos kovin monta kurssikertaa jää välistä. Toisaalta kurssin oli tarkoituskin olla maltillinen osanottajamäärältään, jotta saatoin keskittyä jokaiseen koirakkoon riittävästi joka kerralla.
Kurssin tarkoitus oli tosiaan auttaa koirakoita kehittämään hallintaansa niin, että kokeissa hallintaosuus ei nouse esteeksi maastoon pääsylle. On kaikkien ajan ja resurssien tuhlausta, jos kokeisiin mennään ”kokeilemaan” keskeneräisen koiran kanssa, jolla esimerkiksi paikkamakuu ei ole varma, tai se kiihdyttyään ei pysty seuraamaan hallitusti, vaan sinkoilee sinne tänne. Kurssin pitämisessä oli tietysti sen verran oma lehmä ojassa, että oma koirani Hermanni on tällä hetkellä siinä koulutusvaiheessa, että seuraavaksi olisi tarkoitus osallistua peruskokeisiin. Haluan kuitenkin ensin vahvistaa hallintaa sellaiselle tasolle, että voin hyvällä omallatunnolla sanoa koiran oikeasti osaavan tarvittavat asiat, jotta emme vie keneltäkään osaavammalta koepaikkaa kokeilemalla onneamme. Jokainen puutteellisesta hallinnasta tullut hylsy koekirjassa on vakavan itsearvion paikka. ”Kyllä se kotona osaa” ei ole hyväksyttävä selitys sille, että koira lähti makuulta livohkaan. Puhumattakaan siitä, jos oli hyvin tiedossa, ettei koiran koulutustaso oikeasti ole riittävä ja testataan, jos vaikka tuurilla pääsisi hallintaosuudesta läpi. Kunnioitetaanhan siis kaikki kokeiden järjestäjiä sen verran, että huolehditaan osaamisestamme myös hallintapuolella.
Se paasauksesta. Kokoonnuimme syksyn aikana erilaisissa paikoissa, häiriöisestä taajamasta, enemmän tai vähemmän häiriöiseen metsäisempään maastoon. Pääosa osallistuvista koirista oli narttuja, kaikki eri rotua. Jokaisen ohjaajan tuli aluksi miettiä ja kertoa se oma suurin kehitysaihe, jota kurssilla oli tarkoitus lähteä hiomaan. Näin rajallisen ajan sisällä tapahtuvan kurssin aikana treenattavat asiat eivät voi olla liian laajoja tai moninaisia, jotta etenemismahdollisuudet pysyvät realistisina. Tiivistetysti yleisin ongelma oli yhteistyön puutteellisuus (koiran motivaatio muualla kuin ohjaajan kanssa työskentelyssä – häiriöherkkyys), sekä liiallinen kiihtyminen ja siihen liittyvä keskittymisen ja itsehillinnän häviäminen (koira karkaa tehtävälle). Kurssin aikana käytiin läpi koirien lukemista (kiihtymisen ja toisaalta rauhoittumisen tunnistaminen), omien eleiden ja toiminnan vaikutuksia koiraan, palkkaamisen ajoittamista ja suuntaa, sekä palkan laatua. Ainoan uroskoiran omistajana sain kivan bonuksen, kun yhdellä kurssille osallistuvista nartuista osui juoksut, joten saimme erinomaista harjoitusta juoksuhäiriössä.
Kaikkia näitä edellä mainittuja asioita käytiin läpi siinä asiayhteydessä, mikä kokeiden hallintaosuudessa voi tulla vastaan. Kävimme läpi rivissä odottamisen ja testaajan tervehtimisen, rivin ohituksen/siirtymän kytkettynä, koiran käsittelyn, irti seuraamisen ja paikkamakuun. Ensimmäisillä kerroilla näitä harjoiteltiin ilman mahdollisuutta päästä maastoon ja viimeisillä kerroilla harjoituksiin otettiin mukaan maalimies. Maalimies oli metsässä valmiina koiraa varten (siten, että koira tiedetysti haistoi henkilön läsnäolon), jolloin tämä toimi hallittuna häiriönä. Suurin osa koirista reagoikin maalimiehen läsnäoloon kiihtymällä, sillä niiden odotusarvo nousi huomattavasti verrattuna harjoitukseen, jossa ne eivät odota pääsevänsä maastoon etsintätyöhön. Koiran tason mukaisesti tässä työstettiin mielentilan hallintaa ja ohjaajat pääsivät konkreettisesti tulkitsemaan koiriensa tilan muutoksia. Tulkintani mukaan tämä on nimittäin ainakin osalla kompastuskivenä, jos hallintaa ei treenata tässä kontekstissa, jolloin harjoituksissa koira voi toimia esimerkillisesti, mutta koetilanteessa se karkaakin yllättäen käsistä. Koirat luovat eri tilanteisiin helposti voimakkaita odotusarvoja ja jos niitä ei huomioi harjoituksissa, saattaa koetilanteissa tulla ongelmia.
Jokainen koirakko pääsi kurssin aikana eteenpäin, vaikka täydellisiksi ei varmasti tullut kukaan. Yksi tarkoitukseni olikin herättää ihmisiä ajattelemaan omia harjoitustapojaan, jotta heillä olisi kurssin jälkeenkin keinoja jatkaa harjoittelua, vaikka kokeet eivät olisi vielä aivan ajankohtaisia. Paras palkinto kurssin vetäjänä oli yhden osallistujan ilmoitus kurssin jälkeen onnistuneesta koesuorituksesta ja kyseisen henkilön kokemus siitä, että kurssi oli tässä ollut merkityksellisessä osassa. Jatkoa ehkä seuraa ensi vuonna…
Toivotamme Hermannin kanssa hyvää joulun odotusta kaikille Espyläisille, muistetaan treenata jatkossakin (myös sitä hallintaa) ajatuksella!
