ESPY Special 2019 -turnajaiset

Teksti: Katja Ahmavuori
Kuvat: Emmi Heinonen

Suomessa on arviolta noin 700 000 koiraa (kennelliitto). Näistä koirista 14 osallistui tänä vuonna Oittaan raunioradalla 7.9.2019 järjestettyihin ESPY specialeihin.  Espy specialien tavoitteena on ollut luoda koiralle ja koiran ohjaajalle päivä, jolloin yhdessä tekeminen on erityisen mukavaa. Tärkeintä on hyvä fiilis sekä koiran hallittavuus.

Osallistujat suunnittelivat itselleen vaakunan, jonka mukana kuljettaminen toi sopivasti lisähaastetta päivään.
Kuva: Emmi Heinonen

Tämän vuoden teemana oli keskiaika ja turnajaiset. Koirat pidettiin suurimmaksi osaksi kytkettynä päivän aikana, jolloin varmistettiin turvallisuus ja se, että kaikki halukkaat pystyivät osallistumaan koiran koulutustasosta riippumatta.

Osallistujat jaettiin kahteen joukkueeseen. Toinen keskiaika ja Nakkikulho ottivat mittaa toisistaan päivän aikana erinäisissä lajeissa ja testeissä. Tärkeintä oli voitto eikä rehti kilpa, vai miten se nyt menikään …

Koirat kuljetettiin testialueelle ohjaajan jalkojenvälissä kuten keskiaikaisen ratsuperinteen mukaisesti tuleekin toimia. Joukkueet olivat hahmotelleet aloituspaikalla itselleen omat vaakunat, joita tuli kantaa mukanaan koko kisailun ajan, joka hieman hankaloitti puuhaamista.

Osallistujat kulkivat ratsain tehtävärastilta toiselle.
Kuva: Emmi Heinonen

Ensimmäisessä osiossa suoritettiin turnajaiset, jossa ohjaajien tuli peitsien avulla ensin etsiä ja sitten kuljettaa renkaat heittopaikalle, jossa toinen koirakko ”ratsain” suoritti tarkkuus heittoa. Ohjaajat mokasivat, kuten useimmiten aina, eivätkä juurikaan saaneet renkaita osumaan muualle kuin hämmästyneiden lehtokotiloiden kopsahtavaan kuoreen.

Renkaan heittäminen ratsun selästä vaatii tarkkuutta.
Kuva: Emmi Heinonen

Seuraavassa osiossa tikkaa heitettiin vasemmalla kädellä ja käsite ”tikkataulu” oli muuttunut ohjaajien mielessä, taulun takana olevaksi vanerilevyksi, eikä ihmispolojen suoritteita voi tässäkään lajissa erityisemmin kiitellä.

Tikanheittopaikallekin kuljettiin ratsain.
Kuva: Emmi Heinonen

Kun vihdoin oli koirien aika päästä toimiin, alkoi suoritteet paranemaan, kun ohjaajat eivät haitanneet täydellisten suoritusten tekoa. Ketteryysrata suoritettiin A-esteellä, putkella, kiipeilyllä, hypyllä ja tynnyrikeinulaudalla sekä liukumäellä. Mikäli joku koirista ei ollut kykeneväinen tehtävää suorittamaan tuli joukkueesta toinen tessu apuun ja saatiin radat suoritettua erittäin tiukan ajanoton alla.

Ketteryyttä testattiin koiralta ja ohjaajalta.
Kuva: Emmi Heinonen
Tärkeintä ei ollut tyyli vaan asenne!
Kuva: Emmi Heinonen

Ketteryysradalla ohjaajat olivat jälleen jälkijunassa eikä A-esteen tai ryömimisen suorittaminen vie tällä kertaa jutusta palstatilaa, koska uskon kuvien puhuvan puolestaan. Erään ohjaajan kommenttia lainatakseni ” minulle jäi elinikäiset traumat A-esteen ylityksestä”.

Niilo kannustaa ohjaajaansa A-esteellä.
Kuva: Emmi Heinonen

Tottelevaisuusosiossa joukkueen piti muodostaa esitys, jossa ilmenisi 1 min paikkamakuu, seuraaminen vasemmalla ja oikealla, luoksetuleminen, tassun antaminen sekä näyttävä lopetus. Joukkueet olivat tehneet loistavat spektaakkelit mutta tällä kertaa laululla höystetyllä esityksellä, Nakkikulho veti voiton kotiin.

Näyttävä loppuasento kruunasi esityksen.
Kuva: Emmi Heinonen
Tuomarit antoivat pisteensä esityksistä.
Kuva: Emmi Heinonen

Raunioradan ja pelastuskoiratoiminnan hengen mukaisesti viimeisenä tehtävänä suoritettiin raunioetsintää. Kunkin joukkueen jäsenet piiloutuivat ja ideana oli, että se joukkue, joka pysyy piilossa kauiten, voittaa.
Nakkikulho vetäytyi kilpailusta arvosyistä ja hankalan piiloutumisen sijaan järjestivät vastajoukkueelle kivan treenikokemuksen.  Maalimiehet nousivat kuin tatit sateella ja Toinen keskiaika veti pisteet kotiin. Nakkikulholle annettiin kuitenkin reiluuspisteitä valitusta toimintatavasta.

Nenät viritettyinä kadonneet löytyivät nopeasti.
Kuva: Emmi Heinonen

Etsinnän jälkeen oli aika laittaa grilli kuumaksi ja kulauttaa viisituntisen tehotreenin pölyt kurkusta alas. Koirat olivat tässä vaiheessa offline tilassa ja ohjaajat kykenivät vielä jonkinasteiseen kommunikointiin. Sen verran maaginen oli päivän kulku ollut, että haarukat alkoivat taipumaan ohjaajien käsissä ruokailun aikana, tai sitten syynä oli liian kuumat makkarat.

Joukkuekilpailun voiton vei tänä vuonna Toinen keskiaika Nakkikulhon tullessa täpärästi toiseksi. Kaikki osallistujat kuitenkin palkittiin rankan suorituksen päätteeksi.

Vaakunat kulkivat mukana myös piiloihin.
Kuva: Emmi Heinonen

Tänä vuonna kiertopalkinnot jaettiin seuraavasti:
Paras etsintä: Marika ja Niilo 
Paras tottis :Katja ja Laku 
Vuoden tsemppari: Ressu ja Rusina 

Vuoden 2020 ESPY Specialien suunnittelelutyö on jo nyt alkanut. Tämänvuoden päivä oli mitä mainioin, siitä järjestäjille iso kiitos! Maailmassa on koira urheilua ja koira urhreilua joista jälkimmäistä tällaiset tempaukset kuvaa.
Tapahtumat jotka mahdollistaa kaikkien osallistumisen, hauskanpidon ja treenin ovat varsin tervetulleita tuulahduksia. Rohkeasti siis mukaan ensivuonna tavoittelemaan kiertopalkintoja. Jos tuntuu että koira ei ole hanskassa- ei haittaa, voit aina lainata joukkuetoveriltasi lapaset.

Espy Special 2019 -turnajaisten osallistujat ja järkkärit.
Kuva: Emmi Heinonen