Teksti: Lea Mikkola
ESPY:n maastoleiri järjestettiin taas Palotaruksen leirikeskuksessa elokuussa. Osallistujia riitti kolmeen ryhmään, joille jaettiin omat treenialueet laajoista maastoista. Maastoja myös vaihdettiin, jotta kaikki saivat mahdollisuuden harjoitella erilaisilla alueilla. Puitteet olivat siis kunnossa, montaa yhtä hienoa leiripaikkaa en ole nähnyt. Mahdollisuus yksilömajoitukseen oli ehdottomasti eduksi nuoren koiran kanssa.
Leirille osallistumisen ehtona oli jonkin koiran kanssa suoritettu maastokoe eli mukana oli lähinnä kokeneita tai vähintäänkin jo jonkin aikaa harrastaneita ohjaajia. Tämä on konseptina toimiva, sillä viikonloppu on lyhyt aika ja on hienoa, että siinä voidaan keskittyä tekemiseen tehokkaasti. Huom, tämän ei ole tarkoitus olla syrjivä kommentti vasta-alkajia kohtaan, vaan tämä rajauspäätös on mielestäni perusteltu ja leireille kyllä ehtii ”harrastusiän” karttuessa. Joka tapauksessa, tästä syystä tälläkin leirillä pystyttiin keskittymään harjoituksiin tehokkaasti ja ainakin omassa ryhmässämme toiminta oli mutkatonta; kaikilla oli hienosti homma hanskassa (ja poikkeuksellisesti hanska EI hukassa😉).
Perjantaina, lyhyiden esittelyiden jälkeen, oli pientä yhteisohjelmaa: erilaisia hallinta-/tottelevaisuustehtäviä rennolla asenteella. Houkutusten highway aiheutti ehkä eniten ennakkoon spekulointia koirien suoriutumisesta, mutta suurin osa koirista paineli epäröimättä suorinta reittiä ohjaajiensa luo. Nuoretkin koirat suoriutuivat ohjelmasta kunnialla, vaikka ainakin Hermanni oli lopulta aika puhki ja sai mennä autoon lepäämään, kun muut vielä tekivät ryhmässä paikallaoloja ja luoksetuloja. Iltasella vietettiin yhdessä aikaa saunoen ja hyvästä ruuasta nauttien. Järvessä oli ihana uida ja moni siellä viihtyikin pitkään.
Lauantaina kokoonnuimme aamupalalla ryhmiin ja sovittiin siirtymisestä treenialueille. Meidän ryhmässä oli hyvin erilaisia koirakoita, joten saatiin päivän aikana laaja valikoima erilaisia harjoituksia koirahäiriöstä, pennun ensimmäiseen etsintäharjoitukseen, ilmaisuharjoituksia, koiran ohjattavuutta, ohjaajille suunnitelmallista etsintäalueen läpikäyntiä ja eläkeläiskoiran aktivointiakin. Oma pentuni alkoi valitettavasti lauantaina ontua, joten sen varsinaiset harjoitukset jäivät tuohon ensimmäiseen ”etsintään” ja loppuleirin Hermanni sai lähinnä olla autossa tai tehtiin pieniä nenänkäyttö- / koirahäiriöharjoituksia paikallaan.
Pääsin lauantaina ensimmäisen kerran todistamaan hyvin koulutettua kertovaa ilmaisua. Tämä toi mielestäni hienosti esille, että kun ilmaisu on rakennettu koiran mukaan, toimintamallista saadaan erittäin toimiva ja koiran mahdollisia heikkouksia voidaan kompensoida (kun sitä täydellistä koiraa en ole vieläkään nähnyt). Näin saavutetaan hyvä ja vahva ilmaisu.
Lauantai-iltana syötiin runsas illallinen kodalla ja vietettiin yhteistä aikaa käyden läpi päivän tapahtumia ja tietenkin ”parannettiin maailmaa” yleisesti. Uni maittoi suurimmalle osalle kuitenkin melko aikaisin pimeyden laskeuduttua ja omaan, järven kupeessa sijaitsevaan mökkiin kömpiminen tuntui todella hyvältä.
Seuraavana aamuna oli taas sama aamurutiini eli ryhmissä jo katsottiin uudet alueet ja siirryttiin melko rivakasti metsään. Iltapäivälle oli luvattu rankkasateita, joten mukavuudenhaluisina haluttiin yrittää välttää niitä edes osin. Meidän uusi maastomme oli piilojen kannalta todella hyvä, mutta hieman vaikeakulkuista (sellaista nilkantappomaastoa). Teemat olivat pääosin samoja kuin edellisenä päivänä, mutta kaikki edistyivät omilla osa-alueillaan. Lyhyessäkin ajassa voidaan päästä tehokkaasti eteenpäin, kun harjoitukset suunnitellaan hyvin. Tällaisella leirillä erityinen etu on, että kun joukossa on paljon kokeneita ohjaajia, uusia ideoita ja näkökulmia saadaan kattavasti mukaan. Tärkeintä on tietysti hyvä ja rakentava henki, mikä ainakin omassa ryhmässämme toteutui mielestäni kivasti.
Ehdimme kuin ehdimmekin pahimman sateen edeltä pois. Tai ainakin koko muu ryhmä, kun itse jäin järvelle viihdyttämään autossa ”kuoliaaksi tylsistynyttä” jalkavammaista pentua. Ihana, lämmin lounas tarjoiltiin vielä ennen loppupalaveria ja siivousta. Yksissä tuumin siivouksessakaan ei kauan nokka tuhissut, kun jokainen ryhmä teki jotain. Leiri päättyi sopivaan aikaan, jotta intensiivisen viikonlopun päälle jaksettiin ajaa vielä kotiinkin.
Suurkiitos leirin järjestäjille! Leiri on uudehko perinne, mutta tästä kannattaa ehdottomasti pitää kiinni ja ainakin omasta mielestäni Palotaruksen leirikeskus on aivan omiaan meidän tarpeisiimme. Ensi vuoden leirille varmasti kaivataan järjestäjiä, joten kannattaa pitää silmät ja korvat auki mahdollisten leiripestien varalle.
P.S. Hermanni kävi leirin jälkeen ortopedillä ja ontumalle ei löytynyt mitään erityistä syytä ja se hävisi itsekseen parissa päivässä. Kaikki kunnossa siis.