Ensikertalainen joukkuekatselmuksessa – Joukkuekatselmus 2020

Teksti ja kuvat: Emilia Carlsson

Vuosittain järjestettävän Suomen Palveluskoiraliiton järjestämään pelastuskoirien joukkuekatselmukseen kutsutaan mukaan myös yksi joukkue pelastuskoiraliiton puolelta. Kutsuun vastasi tietenkin myöntyvästi ESPY, ja kun tänä vuonna järjestelyistä vastasi HEPeKo (Helsingin etsintä ja pelastuskoirat), tiedossa oli, ettei kovin kauas kotikonnuilta olisi tarve lähteä. Tällaisen tapahtuman konsepti oli minulle jokseenkin tuttu, sillä olin aikaisemmin osallistunut ryhmänjohtajana ja kartturina oman liittomme vastaavan ryhmäkatselmukseen. Joukkuekatselmus olisi kuitenkin kuulemani perusteella astetta rankempi tapahtuma, ja kun halukkaita pyydettiin mukaan nostin varovaisen innokkaana käden, kun tuntui että voisimme Hipan kanssa uskaltaa osallistua. Loppujen lopuksi saimme varsin rautaisen joukkueen koottua, kun meidän lisäksi kisaan mukaan lähti Kona ja Marjo sekä Päivi ja Velho. Joukkueen rotuvalinta oli selkeä, sillä kaikki koirat ovat käyttölinjaisia labradorinnoutaja. Hippa ja Kona ovat vielä uransa alussa, kun taas kokemusta joukkueessamme edusti melkein kaiken nähnyt ja kokenut Velho. Tätä noutajalaumaa lähti ryhmänjohtajana luotsaamaan Kalle. 

Tapahtuman luonteeseen kuuluu, ettei ennakkotietoja juuri heru, joten ennen tapahtumaa sai ainoastaan varustelistan ja tapaamispaikan tietoonsa.  Tänä vuonna mm makuupussi, makuualusta sekä isot jätesäkit aiheuttivat jonkinlaista etukäteisspekulaatiota tapahtuman kulusta. Tapahtumaa edeltävä viikko meni normaalitouhujen ohessa hiukan jännittäen, mutta onneksi kokeneemmat kaverit kannustivat ja loivat uskoa, että kannattaa lähteä mukaan ja että menee hyvin.

Ensimmäinen tapaamispaikka oli Herttoniemen rauniorata, josta alkumuodollisuksien jälkeen siirryttiin kohti Sipoonkorpea. Mukana kannettavaksi määrätyt tavarat ja koirat piti ottaa autosta, ja tämän jälkeen autojen avaimet luovutettiin järjestäjille. Illan pimeä laskeutui, ja ryhmänjohtajat kutsuttiin koolle. Ensimmäinen tehtävä oli yösuunnistus. Kartalta löytyi sekä kylmiä rasteja (puhtaita suunnistusrasteja, joiden koodeista sai pisteitä) että miehitettyjä tehtävärasteja. Rastit sai kiertää vapaavalinnaisessa järjestyksessä ja nopean reitinsuunnittelun jälkeen lähdimme Kallen johdolla liikkeelle. Edessä oli mäkiä, jyrkänteitä ja kaikkea muuta kivaa, mutta sää suosi, ja tehtävärasteilla annettiin esimerkiksi ensiapua ja etsittiin esineitä. Heti tämän ensimmäisen tehtävän aikana koin varmaan itse suurimmat ahdistukseni kisan aikana, kun ei aina meinannut päästä pusikoista läpi, ja jokusen kerran pyllähdin maahan liukastuessani puun juureen. Joka kerta noustiin kuitenkin ylös matkaa jatkamaan (myönnettäköön, että pari kertaa muutaman kirosanan saattelemana).

Noin klo 02 palasimme lähtöpaikalle, ja viimeisenä tehtävänä oli pystyttää yön majoitus, eli puolijoukkueteltta. Se sujui vahvasti partiotaustaiselta joukkueeltamme nopeasti. Keskimääräistä pidemmän ja tapahtumarikkaamman iltalenkin jälkeen myös koirat rauhoittuvat saman tien unille, kun pääsimme telttaan. Herätysaikaa ei annettu, mutta ennakoitavissa oli, ettei pitkään nukuta. Arvaten klo 05 kajahtikin hälytyshuuto, ja ryhmänjohtajalla oli 5 min aikaa ilmoittautua johtoon. Pirteä koira heilutti heti häntäänsä vieressäni, mutta ohjaajan kesti hiukan pidempään saada silmät auki. 

Puolijoukkueteltan pystyttäminen kävi ryhmältä varmoin ottein.


Ensimmäinen tehtävärasti alkoikin heti kuuden jälkeen, mutta itselläni oli onni saada sulkea silmäni autossa vielä hetken, sillä aikaa kun joukkueemme jälkiekspertti Kona kävi suorittamassa jälkirastin. Tämän jälkeen tehtäviä olikin koko päivän ajan, ja joukkueen osaamista koeteltiin monella tapaa. Auton avaimet oli onneksi palautettu, joten liikuimme rastivälit autoilla. Etsittävinä alueina oli Helsingin Energian tunnelisto, taajamametsä, iso metsäalue, jossa vilisi suunnistajia sekä varikkoalue. Lisäksi testattiin yhden koiran ja ryhmänjohtajan ketteryyttä seikkailupuisto Korkeessa. Etsintätehtävillä kehittyi nopeasti rutiini jakaa alueet kahteen osaan, joista toiselle lähti kaksi parhaiten toisensa tuntevaa koiraa tekemään yhteishakua ja toiselle ryhmänjohtaja ja kolmas koirakko. Ennakkoon ei tiedetty montako tehtävää päivän aikana tulisi vastaan, vaan aina suoritetun tehtävän jälkeen saatiin osoite ja saapumisaika seuraavalle rastille. Joskus kuuden jälkeen pääsimme ruokarastille ja tämän jälkeen ilmoitettiin, että olisi aika siirtyä majoitukseen. Mutta eipä tässä vielä kaikki: samalla kerrottiin, että seuraava tehtävä olisi Itäkeskuksessa jo neljän jälkeen seuraavana yönä. Olimme teltassa makuupusseissa joskus 20-21 aikaan, ja herätys viritettiin klo 03. Pienen jälkipuinnin vaiettua teltta hiljeni, ja odotettiin seuraavaa päivää.

Maasto ei aina ollut helppokulkuista.

Öisessä Itäkeskuksessa koiran tehtävänä oli etsiä kauppakeskuksen toinen kerros, kun ohjaaja ja ryhmänjohtaja saivat liikkua vain kerrosta alempana. Olimme Hipan kanssa ensimmäisenä suoritusvuorossa, mutta en saanut koiraa etenemään riittävästi ilman hajua ja omaa tukeani, joten vaihdettiin koiraa kokeneempaan kaveriin. Tämä oli ehkä haastavimpia tehtäviä koko kisan aikana, mutta onneksi joukkueessamme oli Velho, joka osasi tämän(kin).  Yksi ukko löytyi aivan käytävän toisesta päästä hienon tsempin päätteeksi 😊

Itäkeskuksesta suunnattiin jo tutuksi tulleelle 24h Shellille aamupalalle, sillä seuraava rasti olisi vasta klo 09. Ehdimme myös ottaa muutaman tunnin unet Prisman parkkihallissa ennen tätä rastia, jolla vedenpuhdistamon tunnelisto piti tutkia. Päivän aikana tuli vielä eteen tottelevaisuusrasti kansalaistorilla sekä etsinnät raunioilla ja rakennustyömaalla. Jännäksi kisan teki se, että ryhmänjohtajan jättäessä loppuraporttinsa tehtävänantajlle, siitä vain kiitettiin eikä millään tavalla kommentoitu tehtävän suorittamista. Ei siis tiedetty miten rastit olivat menneet, saati oliko kaikki oleellinen alueiltamme löytynyt. Kun ei myöskään tiennyt muiden ryhmien suoriutumisesta mitään, oli mahdotonta tietää, vedimmekö me hyvin vai huonosti muihin joukkueisiin verrattuna. Kyseessä oli kisa, mutta tärkeämpää meille oli oma fiilis ja kokemuksen hakeminen itsellemme ja koirillemme.

Tottelevaisuutta testailtiin Kansalaistorilla Helsingin ytimessä.

Lopulta kisa tuli sunnuntai-iltapäivänä päätökseensä, ja palkintojenjakoa odotellessa uskalsin kuitenkin kuiskata Kallelle, etten usko meidän olevan viimeisiä. Luotin joukkueeseemme sen verran, ja koin että olimme toimineet jokseenkin järkevästi jokaisella rastilla. Lisäksi jokaisella rastilla oli maksimiaika, jota emme kertaakaan ylittäneet kiitos Kallen tarkan kellon. Maksimiajan ylittämisestä olisi tullut sakkopisteitä. Olimme myös olleet aikataulun mukaisesti ajoissa jokaisella rastilla.

Kaikki joukkueet kokoontuivat palkintojenjakoon, jossa Pirkanmaan Pelastuskoirat ja Keravan Koiraharrastajat palkittiin pronssisin ja hopeisin mitalein. Kun tuli aika julistaa voittaja, hämmästys oli aika suuri, kun voittajaksi julistettiin pelastuskoiraliiton joukkue, eli ME! Aivan kertakaikkisen loistava suoritus! Jälkeenpäin pohdimme, että avain voittoon oli tasainen suoriutuminen kaikilla rasteilla, ja koirakoiden sekä ryhmänjohtajan kyky toimia erilaisissa ympäristöissä. Kertoo tämä myös sen, että paljon tehdään oikein yhdistyksessämme. Hyvä ESPY!    

Pelastuskoiraliiton joukkue nappasi komean voiton.

Huh, olipahan viikonloppu. Kisan rankkuutta kuvaa hyvin kerrytetyt kilometrit. Perjantaiyön metsäretki oli pituudeltaan noin 17km ja lauantain aikana kilometrejä kertyi noin 20. Tämä yhdistettynä univelkaan koettelee jo kunnolla kestävyyttä. Takataskuun joukkuekatselmuksesta jäi roppakaupalla kokemusta sekä itselle että koiralle. Vaikka Hipan kanssa osaamme jo melko paljon, oli hyvä löytää useampia asioita, joita vielä voi treenata, ja osata jatkossa entistä paremmin. Viikonloppu kasvatti myös luottoa omaan ja koiran toimintakykyyn myös pitkän rasituksen jälkeen, ja näki sen, miten kisan rasitus vaikutti oman koiran toimintaan.  Lopuksi vielä kiitos kaikille tapahtuman järjestäjille sekä varsinkin omalle joukkueelle. Oli todellinen ilo toimia osana tätä joukkuetta.  Vaikka voittokin tuli, vielä tärkeämpää oli mahtava yhdessä tekemisen meininki 😊


Lauantai-ryhmän raunioleiri Lapuan raunioradalla 7-9.8.2020

Teksi: Mari Holm
Kuvat: Carita Servin-Honkasalo

Lapuan raunioleiri pidettiin Lapuan raunioradalla, joka on Suomen suurin rauniorata ja se sijaitsee Lapualla vanhan kaivoksen /louhoksen ympäristössä. Sen erikoisuutena on suuren koon lisäksi louhoksen yhteydessä oleva syvä vesialue, joka toimii myös sukeltajien harjoituspaikkana sekä paikallisten nuorten uimapaikkana. Vesialue palvelee myös koirien harjoituksia, sillä vedessä sijaitsee erillinen vesipiilo, johon koira pääsevät joko uimalla tai osin kahlaamalla. Totesimme viikonloppuna, että meillä oli helteisenä viikonloppuna hyvin omatoimisia koiria. Yksi jos toinen löytyi kesken maalimiesten etsimisen pulikoimassa lammessa : )

Saavuimme majapaikkaamme Karhumäkeen jo perjantai-iltana ja seuranamme oli koko viikonlopun 62 koirakkoa Suhteellisen-nimisestä kennelistä, joka kasvattaa mm. Malinoiseja. Koirakoista jopa 17 oli virkavallan edustajia, joten olo oli hyvin turvallinen koko viikonlopun : ) Pientä keskustelua herätti alkuun tieto siitä, että Karhumäkeen tulisi majoittumaan samalle viikonlopulle myös suuri joukko marjanpoimijoita suoraan Thaimaasta. Myöhemmin saimme tiedon, että he tulevatkin vasta sunnuntai-iltana. Jouduimme kuitenkin tämän vuoksi vaihtamaan majapaikat kahteen erilliseen taloon, jotta poimijoiden ei tarvitse asua samoissa tiloissa koirien kanssa. Kuulosti meistäkin hyvältä ratkaisulta.

Meitä osallistui leirille kaikkiaan 10 koirakkoa. Lauantairyhmästä Anne, Marika, Marisa, Carita, Tove ja muista ryhmistä Kati, Sara, Matti ja Mari. Koiria oli mukana sananmukaisesti vauvasta vaariin. Nuorin ja vanhin olivat Toven perrot Hugo 13 vee ja Bruno 12 viikkoa. Lisäksi Annen Qi (saku), Marikan Niilo (hoffi), Caritan Calla & Red (aussit), Saran Wimma (labbis), Katin Unski (mustis). Loppujoukko olikin sitten lagottoja eli Marisalta treenasivat Herccu & Mitri, Matilla Hilma ja Marilla Milli &Bona. 

Kuva: Carita Servin-Honkasalo

Lauantai aamuna starttasimme tuhdin aamupalan jälkeen suoraan raunioille. Marisa ystävällisesti keitti meille kunnon espressot raunioilla, joten kaffettakaan ilman emme raunioilla olleet. Matkaa oli  majapaikalta noin kilometrin verran. Aloitimme treenaamisen jakamalla alueen kahteen osaan ja treenipareihin. Molemmilla puolilla oli 2 maalimiestä ja treeniparit saivat etsiä yhteensä 4 maalimiestä vaihtaen lennosta alueita. Anne ohjasi toisella puolen rataa ja Marika toisella puolen. 

Lapuan raunioradan monipuolisuus mahdollistaa erinomaisesti treenaamisen eritasoisille koirille. Haastavuutta ja vaikeusastetta löytyy monipuolisesti. Kaikki koirat kokeilivat myös yksitellen vesipiiloa 1. rauniotreeniosion jälkeen. Oli hyvin mielenkiintoista seurata, miten kukin koira ratkaisi maalimiehelle menemisen. Osa koirista oli kokeillut joskus aiemmin vesipiiloa, mutta suurimmalle osalle vesipiilo oli uusi kokemus. Vesipiilolle johti metallinen ritiläsilta sekä kapeat lankut, mutta ilman vesikahlausta piilolle ei ollut mahdollista päästä. Piilon edustalle oli rakennettu erillinen betonialusta vedenalle, johon koiran oli mahdollista laskeutua , jos koira sen havaitsi/uskalsi siihen asettua. Kaikki koirat, jotka piiloa kokeilivat, pääsivät tavalla tai toisella maalimielelle, mikä oli hienoa.

Iltapäivän piiloissa oli enemmän yläpiiloja ja hyvinkin haastavia kokeneemmille koirille. Lauantai oli kaikkiaan hyvin onnistunut ja siitä palkitsimme sekä koirat että itsemme pulahtamalla radan lampeen. Ilta jatkui yhteisellä illanvietolla majapaikan kodalla ja lammen rannalla saunoen. Elävästä musiikistakaan ei ollut puutetta, sillä kenneltapaamiseen oli kutsuttu trubaduurikaksikko soittamaan erilaista covermusaa. Laulu kaikui aina raunioradalle asti ja kaikista innokkaimmilla oli mahdollisuus jatkaa laulamista vielä karaoken parissa pihamaalla. Erilaista äänihäiriötä on nyt testattu rauniotreenien ohella kuluneen viikonlopun aikana: )  

Qi vesipiilon luona työstämässä hajua.
Kuva: Carita Servin-Honkasalo

Sunnuntai-aamusta jatkoimme raunioilla harjoittelua. Päivän teemana oli tunnelit, joita myös Lapuan radalla oli monipuolisesti erikokoisia, -rakenteisia ja -pituisia. Meillä oli yksi pääkasa, jonka päällä oli useampi pystykaivo, joihin johti tunneleita eri puolilta kasaa. Koirakot suoriutuivat hienosti näistäkin piiloista ja oli mukava huomata, että pitkässäkin tunnelissa eteneminen väliverhoineen sujui koirilta  itsenäisesti edeten tai hieman avittaen.

Olin itse ensimmäistä kertaa Lapuan sekä Lapualla  ja oikein mielellään tulen uudelleen. Viikonloppu oli kesäsäänä todella upea ja rauniolla se asetti jo haasteita suunnittelun osalta lämmön ja jaksamisen osalta. Haluan kiittää lauantairyhmän ohjaajia Annea ja Marikaa sekä kaikkia osallistujia upeasta viikonlopusta. Kaikki järjestelyt sujuivat hienosti ja tapahtuma oli todella hyvin suunniteltu ja aikataulutettu. Oli iloa seurata kokeneiden koirien osaamista ja havaita nuorempien ahaa elämyksiä ja onnistumisia. Erityisesti itselläni jäi mieleen juuri koirien erilaiset tavat suoriutua vesiesteen haasteista mukavuusalueen ulkopuolella ja ilo tehdä työtä yhdessä ohjaajan kanssa. 

Kokonaisuudessaan viikonloppua oli hyvin monipuolinen tapahtuma. Mikäpä sen mukavampaa, kuin jutella kerrankin rauhassa koirajuttuja lämpimässä kesäsäässä kivassa porukassa ja paistella makkaraa kodassa.  Se on koiraharrastusta parhaimmillaan.

Lenkkimakkara kuuluu jokaiseen leiriin, myös Niilolle!
Kuva: Carita Servin-honkasalo